Helsinki City-O kaupunkisuunnistus tapahtuma

Team Salamavaaran vuoden ensimmäinen yhteinen kilpailu on nyt taputeltu. Osallistuimme #evokegoesjukola projektiin liittyen Helsinki City-O suunnistuskilpailuun 10km matkalle 9.4.17. Tapahtuma oli hienosti järjestetty ja keli mukavan keväinen. Meillä kummallakaan ei ole suoranaista kokemusta suunnistuskilpailuista, vaikka olemmekin suunnistaneet seikkailukilpailuissa yhdessä. Lähdimme kilpailuun ilman ennakko-odotuksia ja tavoitteita. Tällä kertaa menimme puhtaasti fiilispohjalta.

Saavuimme kilpailukeskukseen noutamaan kilpailunumeroita ihan viime tipassa, noin 15min ennen starttia. Homma hoitui onneksi nopeasti ja starttipaikalle oli matkaa vain 200m, joten ehdimme viivalle ajoissa. Kartat saimme eteemme 5min ennen starttia ja siitä alkoi armoton reitin suunnittelu, sillä rastien leimaus järjestyksen sai päättää itse lukuun ottamatta viittä viimeistä rastia. Nopean pohdinnan tuloksena päätimme tehdä ison ympyrän vastapäivään reunimmaisten rastien kautta. Kun kaikki vapaassa järjestyksessä leimattavat rastit olivat löytyneet siirryimme suorinta tietä viimeisille viidelle rastille, jotka sijaitsivat lähellä maalialuetta.

Suunnitelma toimi hyvin lukuun ottamatta yhtä pientä ohijuoksua, josta tuli noin 300m extraa. Matkaa meille kertyi kaiken kaikkiaan 13,58km ja aikaa siihen kului 1h 20min.

Sen verran mageesta tapahtumasta oli kyse, että olemme varmuudella ensi vuonna mukana! Suosittelemme tapahtumaa kaikille suunnistuksesta kiinnostuneille, sillä kaupungissa suunnistaminen on helpompaa, kuin maastossa. Liikkeelle voi lähteä kaverin kanssa tai porukassa, joka laskee kynnystä entisestään. Lisäksi valittavana on kolme matkaa (5, 10 ja 15km) niin jokaiselle löytyy varmasti oman kuntotason mukainen reitti.

 

Nähdään ensivuonna starttiviivalla!