Road Trip Lofooteille

Kesä ei ole kesä ilman road trippiä ja tästä halusimme pitää kiinni myös tänä vuonna. Road trip on yksi klassisimmista matkailumuodoista. Päätät itse minne menet, milloin ja kuinka pitkälle. Vaikka valmismatkat ovat helppoja, mikään ei voita sitä vapauden tunnetta mitä road trip tarjoaa. Voit käydä vaikka kuinka monen kiertotien kautta tutkimassa maailmaa. Ei muuta kuin tankki täyteen ja nauttimaan vapaudesta ilman aikatauluja.

Viime vuoden tapaan päätimme lähteä Norjaan ja tällä kertaa Lofooteille. Lofootit ovat saariryhmä, jotka sijaitsevat Pohjois-Norjassa. Perille pääsee valtatie E10 pitkin. Matkamme alkoi alun perin Helsingistä vuokra-autolla kohti Äkäslompolon SwimRun kisaa ja siitä suoraan Ruotsin kautta Norjaan ja Lofoottien halki Å:hon asti.

 

 

Kuva on Svolværista, jonne pysähdyimme kävelylle

 

 

 

 

Matkan varrelta löytyy useita leirintäalueita ja leiriytymiseen soveltuvia kohteita, joihin voi jäädä yöpymään tai vaikka lounaalle

 

 

Meidän ensimmäinen päivä kului matkusteluun ja kilometrejä kertyi useita satoja ennen kuin saavuimme perille. Lofooteilla ja sinne matkustamiseen kannattaa varata riittävästi aikaa, sillä tiet ovat kapeita ja mielestämme ajoittain mutkikkaita. Lisäksi nopeusrajoitukset ovat alhaiset ja tien käyttäjiä on paljon, varsinkin kesäaikaan.

Saavuttuamme perille ilta myöhään aloimme vilkuilla sopivaa telttapaikkaa, missä voisimme ummistaa silmiämme. Ei tarvinnut kovin kauas ajaa, kun täydellinen paikka löytyi. Lofootit ovat loistava kohde telttailijoille, sillä tilaa tästä paikasta ei puutu. Auton voi helposti jättää tiensivuun levikkeelle ja kävellä itselle sopivaan paikkaa mihin pystyttää teltta. Toki tulee huomioida, ettei telttaa pystytä kenenkään piha-alueelle. Useimmiten paikoissa on erillinen merkintä, jos siihen EI saa leiriytyä.

 

 

 

 

Retki Å:hon

Heti aamusta suuntasimme Å:hon mistä aukesi upeat merimaisemat ihan Lofoottien länsipäähän saakka. Eurooppa tie E10 päättyy Å:hon. Tien päässä on iso parkkipaikka ja pieni turistikauppa vessoineen.  Å on Lofoottien läntisin kylä Moskenesin kunnassa. Perille pääsee autolla ilma, että tarvitsee matkustaa lautalla. Jos tulet tänne, niin jätä auto parkkipaikalle ja jatka matkaa kävellen eteenpäin isolle laakealle kallioalueelle. Siellä kannattaa nauttia vaikka välipala tai lounas ja ihastella merimaisemaa. Meidän tapauksessa otimme kahvinkeitto välineet matkaan ja pysähdyimme kalliolle istuskelemaan. Hetken ihmettelyn jälkeen oli aika suunnitella tulevaa yösijaa. Lofooteilla on valtavasti hiking reittejä ja tämä ei ollut poikkeus Å:n kohdalla. Aivan parkkipaikan kupeesta lähti vaellusreitit vuorten väliin. Päätimme pakata tarvittavat varusteet matkaan ja etsiä sopiva telttapaikka. Tiedoksenne, että kyseiselle kallioalueelle ei saa laittaa leiriä pystyyn, mutta jos yövyt autossa, parkkipaikalla se on sallittua.

 

 

 

 

 

Alla olevassa kuvassa näkyy, missä yövyimme Å:ssa ollessamme. Tässä linkki karttaan. Kartalle on merkattu punaisilla pienillä pisteillä kaikki vaellusreitit. Laita osoite talteen siltä varalta, jos päätät lähteä retkeilemään Lofooteille. Kaikkia reittejä ei ole merkattu maastoon, joten kartta on ihan tarpeen ja toimii loistavasti myös kännykällä.

 

 

Reinebringen huiputus

Koska meillä ei ollut kiire mihinkään, nukuimme pitkään ja nautimme aamiaisen ilman hoppua. Totuushan oli se, ettei meillä ollut valmista suunnitelmaa vaan edettäisiin go with the flow idealla. Kyseisenä aamuna poikkesimme kahville Reineen, jossa samalla suunnittelimme päivän menoja. Tästä paikasta ei aktiviteetit lopu, vaan esimerkiksi Reinen ja Å:n välistä nousee reitti Lofoottien ylle Reinebringeen. Jos joskus suuntaat Lofooteille, tämä paikka on ihan must! Reinestä on myös mahdollisuus vuokrata kajakki  tai käydä SUP:aamassa. Bongasimme nimittäin kasapäin SUP lautoja ja muutamat SUP melojat.

Päätimme lähteä huiputtamaan Reinebringen. Parkkeerasimme auton alla olevan kuvan etelänpuoleiselle parkkipaikalle ja kävelimme lähtöpisteelle. Lähtöpiste oli merkattu selkeästi, joten siitä ei voi erehtyä. Reinebringen reitti huipulle oli jokseenkin haastava ja ajoittain jyrkkä, mutta suhteellisen lyhyt. Kipuaminen kesti noin puolitoista tuntia. Ylös kulkee selkeät polut, joten matkalla ei voi eksyä, mutta ole varovainen, jos päätät lähteä, sillä irtokiviä on paljon ja mutaa sateisella kelillä. Suosittelemme käyttämään maastoon tarkoitettuja kenkiä turvallisuuden ja mukavuuden vuoksi. Varrelliset ja tukevat kengät ovat paikallaan näissä olosuhteissa. Tässä vielä linkki lisätietoihin.

 

 

 

 

 

 

 

 

Olisimme halunneet jäädä huipulle yöksi, mutta se ei ollut mahdollista kovan tuulen ja maaston vuoksi. Oli siis parempi laskeutua meren tasolle rannan tuntumaan.

 

 

 

Vaellus Horseid beachille

Halusimme ehdottomasti lähteä hieman pidemmälle parin päivän vaellukselle ja löysimmekin sopivan kohteen pienen taustatyön jälkeen. Lofoottien läntisestä päästä lähti reitti Horseid beachille, jonne oli noin neljän tunnin kävelymatka, riippuen tahdista. Tälle rannalle ei päässyt muutoin kuin kävellen, mutta oli kävelemisen arvoinen kohde. Pitkän ja ajoittain kivisen reitin varrelta avautui kauniit vuoristomaisemat useaan suuntaan. Reitti ei ollut aivan kevyimmästä päästä, joten yleiskuntoa tarvitaan. Menomatka oli rankempi kuin paluu, pitkän nousun takia. Toki matkalla oli pitkiä ja tasaisia suo- ja nurmialueita. Alla on kuva reitistä rannalle. Jätimme auton kuvassa merkattuun paikkaan. Tässä vielä linkki karttaan. Iso suositus myös tälle paikalle. Ranta oli rauhallinen ja siellä oli paljon tasaista tilaa teltalle.

 

 

Alla muutamat osoitteet, joista löytyy lisätietoja Lofoottien vaellusreiteistä, rannoista ja muista aktiviteeteista.

  1. 68north.com
  2. Lofoten.info
  3. Lonlyplanet.com
  4. Tripadvisor.fi
  5. Switchbacktravel.com

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Niinhän siinä useasti käy, että kaikki kiva loppuu aikanaan. Aika nimittäin kävi vähiin. Olisimme niin mielellään halunneet mennä melomaan, mutta aika tuli vastaan. Meillä oli vuorokausi aikaa palata takaisin Suomeen palauttamaan autoa, josta 18 tuntia kului pelkästään ajamiseen.

Kyllähän sen tiesi, että tänne on tultava uudelleen. Niin paljon on nähtävää ja koettavaa. Matkalla takasin kotimaahan poikkesimme Viikinkimuseoon, mikä on ehdottomasti käymisen arvoinen. Museoon on rakennettu arkeologisten löytöjen perusteella muinainen päällikön talo, jossa esitellään elämää viikinkien aikaan. Lisäksi alueella on nähtävillä viikinkilaiva sekä halutessaan pääsee kokeilemaan jousiammuntaa ja kirveenheittoa. Parasta kuitenkin oli, kun pääsi tutustumaan viikinkien varusteisiin ja elämään.

 

Kuva on lainattu museon nettisivuilta

 

Pysähdyimme paluumatkalla pieneen kalastajakylään

 

Kuvassa näkyy kuivattua turskaa

 

Alla muutamat vinkit, jos päätät lähteä road tripille Lofooteille ja mukanasi on teltta sekä ruoanlaittovälineet

  • Tankkaa auto sekä ruokavarastot täyteen Ruotsin tai Suomen puolella, sillä Norja on kallis maa.
  • Varaa riittävästi aikaa matkustamiseen. Vaikka välimatkat ovat Lofooteilla lyhyet, aikaa kuluu siirtymisiin maaston ja nopeuksien vuoksi.
  • Aja varovasti, sillä varsinkin sesonkiaikaan on paljon muitakin tien käyttäjiä pyöräilijöistä rekkoihin. Eläimiä saattaa myös kävellä teillä.
  • Jos bensa tai ruoka on vähissä, ennakoi riittävän ajoissa. Bensa-asemia tai ruokakauppoja ei ole joka kylässä. Muista myös varmistaa, että kaasua tai bensaa on riittävästi retkikeittimeen.
  • Ota lämmintä vaatetta mukaan ja sadetakki on must! Sää saattaa vaihdella useaan otteeseen päivän aikana. Pipo ja hanskat tulevat myös tarpeen.
  • Jos meinasit vaeltaa, niin hyvät kengät ovat plussaa.
  • Täytä vesivarastot aina, kun mahdollista. Useiden ruokakauppojen yhteydessä voi täyttää vesipullot suoraan hanasta.
  • Jos haluat pesulle, se onnistuu camping alueilla pientä korvausta vastaan.
  • Luonnossa liikkuessa jätä luonto sen näköiseksi kuin sinne tulit, eli roskat mukaan.
  • Pysähdyspaikkoja on useasti, joten muista pysähtyä välillä ihastelemaan maisemia.
  • Päivitä puhelinliittymäsi sellaiseen, missä netin käyttö kuuluu hintaan. Tämä helpottaa asioiden selvittämistä, kuten kaupunkien nähtävyydet sekä matka- ja menovinkit.
  • Ota varavirtalähde mukaan, jotta akkua riittää kameraan sekä puhelimeen.
  • Muista tilanteeseen sopiva EA-pakkaus. Särkylääke, urheiluteippi, desinfiointipyyhe, paineside, laastari, kyypakkaus/allergialääke ym.
  • Älä murehdi yöpymispaikasta. Auton pystyy jättämään mihin vaan tien levennykseen ja teltan voi pystyttää lähes joka paikkaan.
  • Kesä aikaan on yötön yö, joten silmälapun tuovat mukavuutta sekä korvatulpat saattavat olla tarpeen, jos yövyt lähellä tietä.
  • Nauti matkasta.

 

Kuva on Abiskosta paluumatkalta

 

Tämänlainen reissu tällä kertaa ja toivottavasti meidän matka sekä vinkit kannustavat sinua lähtemään road tripille, vaikka Lofooteille. Jos sinulla tulee joitain kysymyksiä mieleen niin laita meille sähköpostia moi(at)teamsalamavaara.fi.

Voi seurata meidän touhuja myös Instagramin tai Facebookin puolella.