SAUL SM-Viestit 10.6.2017

Oli vaikea sanoa ei houkutukselle, kun Alexandra kysyi muutama viikko ennen kilpailua, että lähdetäänkö SM-viesteihin. Joitakin päiviä myöhemmin, meillä olikin jo joukkue kasassa. Lisähaasteen joukkueiden kasaamiseen toi uusi sääntö, joka mahdollistaa vanhempien ikäsarjalaisten osallistumisen nuorempien joukkueeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi 45 vuotias voi osallistua 30 vuotiaiden joukkueeseen. Sikäli sääntömuutos on positiivinen, että näin saadaan enemmän joukkueita kasaan, mutta toisaalta mahdollistaa taktikointia ja tuo epätasa-arvoisuutta.

Säädöistä ja säännöistä huolimatta meillä oli huippujoukkue kasassa ja täydellinen juuri sellaisena. Olin ilmoittautunut Alexandran ja Iidan kanssa 4x100m, 3x400m ja ruotsalaisviestiin. Joukkuetoveri Niina juoksi meidän kanssa 4×100 metrillä ja ruotsalaisviestissä.

Kisaviikonloppua edeltävällä viikolla ehdimme ottaa yhdet yhteiset kapulanvaihto treenit, jotka enteilivät hyvää, vaikka harjoittelu kertoja oli vähän. Pääasia oli, että jokaisella on varma olo vaihdoista ja, että pääsemme radalle hyvällä fiiliksillä. Aikuisurheilussa on se hyvä puoli, ettei itseään tarvitse ottaa tosissaan, mutta tavoitteita saa olla.

Kilpailut järjestettiin Vaajakoskella lauantaina 10.6. Saavuimme paikalle noin tuntia ennen ensimmäistä lajia, joka oli 4x 100m. Nopeat yläfemmat joukkuetovereille ja lämmittelemään. Asiat tapahtuivat aika vauhdilla ja pian olimmekin jo kokoontumispaikalla. Muut kilpailijat tavattuamme, huomasimme, että pääsemme juoksemaan itseämme vanhempien kanssa ja kauhistelimme, kun osa juoksijoista näytti entisiltä kilpaurheilijoilta. Tämä ei sinänsä muuttanut tilannetta, mutta toi jännitystä, sillä tavoitteenamme oli olla kolmen parhaan joukossa. Omalle lähtöpaikalle saavuttuani, tein vielä viimeiset tarkistukset askelmerkkiin ja keskittyminen voi alkaa.

 

*

*

* Meidän 4×100 metrin joukkue. Iida, Alexandra, Niina ja minä.

Jännitys oli käsin kosketeltavissa, kun ensimmäiset juoksijat pääsivät matkaan lähtölaukauksen kuultua. Ankkurina pystyin seuraamaan jokaisen juoksua sekä meidän joukkueen etenemistä. Jo alussa oli nähtävillä, miten muutama joukkue oli ampaissut selkeästi kärkeen. Tiesin, että kisa tulee olemaan tiukka. Pian oli minun vuoro.  Odotin viestikapulaa kädet täristen endorfiinihumalassa. Joukkuetoverini lähenee ja lähenee, mutta jotain on pielessä. Juoksuvauhti on hitaampaa, kun pitäisi. Tiesin, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Siinä sadasosasekunnin sisällä muutin suunnitelman, enkä lähtenyt juoksemaan täysiä, niin kuin olimme harjoitelleet. Tiputin vauhtini ja otin kapulan vastaan varmoin ottein vaihtoalueen sisällä. Kolme muuta joukkuetta oli meitä edellä loppusuoralla ja tiesin, etten saa heitä kiinni, vaikka kuinka juoksisin kovaa. Välit seuraaviin juoksijoihin oli sen verran pitkät. Tein parhaani ja saatoin meidän joukkueen neljäntenä maaliin, mikä oli hyvä suoritus haasteet huomioiden.

Yksi juoksijoistamme oli loukkaantunut. Harmi. Reisikrampit estivät joukkuetoverin osallistumisen päivän muihin viesteihin. Suunnitelmat menivät uusiksi. Ei näille voi mitään, kaikkea voi sattua ja se kuuluu asiaan. Onneksi saimme sumplittua seuraavan 3x 400m joukkueen kasaan, joka oli noin reilu tuntia myöhemmin, kun edellinen viesti oli päättynyt. Pääasia oli, että pääsemme osallistumaan viestiin.

 

*

Evoken välipalajuomaa napaan juoksujen välissä

Pienen välipalan ja uuden lämmittelyn jälkeen olin valmis yhteen päivän raskaimpaan suoritukseen, 3x 400m. Minulla oli ankkuri osuus edessä ja mahdollisuus ratkaiseviin hetkiin. Valmistauduin henkisesti tulevaan koitokseen, sillä tiesin, että juoksu tulee olemaan tiukka. Onneksi olen suhteellisen kokenut 400 metrin juoksija ja tiesin mitä edessä on.

Lähtölaukauksen jälkeen, jo heti alussa olimme vuorotellen kilpailun toisena ja kolmantena. Naiset juoksivat upean juoksun alusta loppuun ja ampaisin matkaan kokonaiskilpailun toisena.

 

*

*

*

Instagram postauksessa kuvailin omaa osuuttani näin; ”Se fiilis, kun sä lähdet juoksemaan ja näet, että edellä oleva on 40 metriä sua edellä. Saankohan kiinni? Päättää vaan mielessä, että nyt mä muuten juoksen ja ihan per**** kovaa. Huomaat, että selkä vaan lähenee ja lähenee. Ei hitto, mähän juoksen muuten ihan just ohi. Ratkaisevat hetket tapahtuvat, kun yleisön kannustamana juokset etusuoralla kaverista ohi ja päätät, että minun ohi ei tule kukaan! Jalan ja keho on maitohappojen kangistamana, mutta periksi ei anneta. Töitä tehdään kipua vastaa, mutta mielessä sen tietää, että pian se on ohi. Se on päästä kiinni. Päättää vaan, että loppuun asti mennään täysillä, mitään säästelemättä. Maalissa voi todeta, että kaikkeni annoin ja voi olla tyytyväinen omaan suoritukseen. Nämä ovat niitä huippuhetkiä, jotka kasvattavat, niin itseluottamusta kuin henkistä kanttia. Eilen tuli todettua, että voimavaroja on enemmän kuin uskoinkaan ja, että pystyä voi mihin vaan. Pitää uskoa omaan tekemiseen.”   Niin siinä kävi, että juoksin meidän joukkueen voittoon ja päivän ensimmäinen Suomen mestaruus oli ansaittu kovalla työllä.

 

*

*

*

*

*

*

 

Päivän viimeisen lajin, eli ruotsalaisviestin osallistuminen oli epävarmaa viime hetkiin saakka. Onneksemme saimme yhden puuttuvan juoksijan tilalle uuden. Ruotsalaisviestissä kokonaismatka on 1000m, joka on jaettu neljälle juoksijalle. Käytännössä matka kasvaa 100 metristä 400 metriin. Minulla oli jälleen ankkuriosuus ja 400 metriä urakoitavana. Olin vielä edellisestä juoksusta ihan puhki, mutta niin oli moni muukin, joten olimme kaikki samassa veneessä.

Jälleen voin todeta, että joukkuetoverit tekivät nappi suoritukset ja pääsin matkaan neljäntenä. Kilpailun kolmanteen juoksijaan oli pitkä matka, joten ajattelin, että teen oman parhaani ja katsotaan saanko kiinni. Meidän onneksemme sain, kun sainkin edellä olevan juoksijan kiinni ja painelin ohi tukka hulmuten. Mahtavaa! SM-pronssi oli huippusuoritus tältä kokoonpanolta.

 

 

Päivä oli kokonaisuudessa hyvin tapahtumarikas ja kotiin voi lähteä enemmän kuin tyytyväisenä. Jälleen tuli opittua, että kaikkea voi tapahtua ja pitää olla kiitollinen kaikista mahdollisuuksista mitä eteen tulee.

 

Kuvat * Joakim Gunst