Tough Viking – Kaisaniemi

Tough Viking esteratajuoksukilpailu järjestettiin Helsingissä, Kaisaniemen puistossa 10. syyskuuta 2016. Reitin pituus oli noin 10 km ja se sisälsi yli 25 estettä. Tough Viking on suurin Pohjoismaissa järjestettävä esteratajuoksukilpailu. Se koostuu rankoista ja haastavista kilometreistä sekä brutaaleista esteistä, jotka haastavat kilpailijat äärimmilleen. Erilaiset elementit ja esteet kuten vesi, jää altaat, sähkö, piikkilanka, muta, kiipeilyverkot, muurit, monkey barit jarruttavat kilpailijan etenemistä ja tuovat lisämaustetta tavalliseen juoksukilpailuun nähden. Jotkut esteet saatavat jopa pysäyttää kilpailijan kuten esim. jenkkifutarit heti starttiviivan jälkeen.

 

 

Olen pohtinut useaan otteeseen menneinä vuosina sitä, että mikä laji olisi sellainen jossa pääsisin toteuttamaan itseäni 100%:sti. Lajin tulisi ennen kaikkea sisältää monenlaisia fyysisiä elementtejä ja sen tulisi mitata monipuolista suorituskykyä, jotta tällainen intohimoinen multisporttaajan mieli saadaan tyydytetyksi. Lisämausteen lajiin voisi tuoda erilaiset psyykkiset haasteet kuten jännitys ja miksi ei myös hetkellinen pelko. Sosiaalinen kanssakäyminen ei olisi pahitteeksi kunhan tekemisessä säilyy yksilölajin hohto.

Erilaiset esteratakilpailut olivat nousseet esille useaan otteeseen vuosien varrella, mutta jotenkin olin aina hyllyttänyt lajin kokeilu vaihtoehdon. Suurimpana syynä oli varmasti lajiin rinnastettava ”hupi höpö höpö leikkimielisyys”, joka ei ihan heti iskenyt tällaiseen ”oksennetaan kilpaa samalla kun juostaan pää kolmantena jalkana peräsuoli pitkänä” ajatusmaailmaan. Asia sai kuitenkin käänteen noin puolitoista vuotta sitten, kun lajin kilpailullinen puoli alkoi nousta kaiken kansan tietoon ja kiinnostukseni heräsi uudelleen. Asia ratkesi 2.5.16 synttäri päivänäni Veeran lähettäessä minulle onnittelut Kroatiasta vaellus reissultaan TV16 kisalipun muodossa. Olin varmaan jauhanut hänelle pääni sisällä vellovia ajatuksia kyllästymiseen asti ja hän päätti pistää minut hiljaiseksi lahjallaan. Olin todella otettu lahjasta ja samalla myös helpottunut, sillä nyt pääsin testaamaan oliko laji minua varten.

 

 

Tein ainoastaan muutaman puhtaasti lajinomaisen harjoituksen ennen H-hetkeä osaksi myös siitä syystä, että uskoin täysin kykyihini sillä olinhan treenannut kohta 25 vuotta lajia tukevilla menetelmillä. Kävimme edellisenä iltana Veeran kanssa salaa vaklaamassa esteitä ja radan profiilia, mikä lisäsi itsevarmuutta entisestään. Ainoa asia mikä loi pieniä perhosia vatsan pohjalle oli loppusuoralta löytyvä ramppi, joka oli odotettua korkeampi ja jyrkempi. Sain kuitenkin rampista psyykkisen yliotteen hetken sitä tuijotettuani ja homma oli sillä selvä. Olin valmis haasteeseen eli antaa tulla lunta tupaan, AROO!

Kilpailu päivä koitti ja fiilis oli korkealla heti aamusta. Aamupalaa nauttiessa alkoi kisa jännitys hiipiä, mutta mistään viimehetken paniikista ei ollut kyse, päin vastoin odotin kuumeisesti lähtölaskentaa. Saavuimme kilpailupaikalle hyvissä ajoin ja aloitin huolellisen lämmittelyn lähes heti. Tämän tyyppiset koitokset sisältävät jos jonkinlaisia loukkaantumisriskejä niin pitää muistaa huolellinen lämmittely. Lisäksi kun soppaan sekoitetaan vielä kaikki itsestä riippumattomat riskitekijät niin ihan kylmiltä ei kannata startata matkaan.

 

 

Starttasin niin sanotussa ensimmäisessä lähdössä heti kilpasarjan perään. Torven törähdettyä raivasin tietä väkijoukon keskellä kunnes kylkeeni tömähti joku voimalla ja jouduin vaihtamaan hetkellisesti nelivetoon. Muutaman sadasosan runtimiset ja olin taas raiteilla. Törmäyksen aiheutti jonkun kilpakaverini horjahdus tai siten jenkkifutareiden yritys suistaa kilpailijat radalta. Tilanteesta kuitenkin selvittiin ja pian suurin osa ryhmästä oli takanani ja edessä oli baana auki.

 

 

 

Esteet vaihtuivat lennosta ja hurmiossa intouduin lisäämään vauhtia kuitenkin maltilla.

 

 

Juoksua rytmittivät radalle tasaisesti ripotellut esteet, jotka toivat hommaan monipuolisuutta. Esteillä edettiin suhteellisen vapaalla tyylillä ja suurimmat erot kilpailijoiden välillä syntyikin juuri niillä. Jos ryömiminen, konttaaminen, hyppiminen, kiipeäminen ja kaikenlainen mönkiminen oli tuttua niin homma eteni rivakasti. Jos taas ei, pahimmillaan koko leikki saattoi loppua siihen. Mietin itsekseni, että ”nyt ollaan asian ytimessä, tää on siistiä! Hanat kaakkoon ja eteenpäin”. Lisäksi kun näin Veeran radalla kannustamassa, hurmio lisääntyi entisestään. Suorastaan ahmin esteitä ja katseella etsin jo uutta haastetta edestäni.

 

 

Suurimmat haasteet koin Mountain Climb esteellä, jossa kirmattiin ylös alas Alppilan mäkeä. Hapot jylläsivät ja veri maistui paikoin suussa. Lisämausteen leikkiin toi kilpailun puolenvälin tiennoilla alkaneet pohjekrampit, jotka hidastivat juoksua hetkeksi todella paljon. Ponnistaminen oli lähes mahdotonta ja samalla korvien väli joutui koetukselle kun hetki sitten ohitetut kilpakumppanit painelivat ohitseni. Muutaman kilometrin taistelun jälkeen pääsin virkistäytymään Tokoirannan suklaan väriseen veteen ja jalat alkoivat pelittämään totuttuun tapaan. Nostin vauhtia kunnolla ja takaa-ajo oli alkanut. Nyt vaan sormet ristiin, että jalat toimivat maaliin asti.

 

 

Go Go!

 

 

Apinaradan tiennoilla viimeisellä neljänneksellä krampit kutkuttelivat pohkeita satunnaisesti ja jouduin himmailemaan juoksua hetkellisesti. Olisin kaivannut suolaa koneeseen, mutta sitä ei valitettavasti ollut tarjolla.

 

 

Viimeiset esteet vedettiin asenteella ja jännitys nousi pintaan, kun ramppi alkoi siintämään silmissäni. Tiputin hetkeksi vauhtia, haukoin henkeä ja keskityin tulevaan spurttiin. Mietin, että kun olen kymmenen metriä päässä rampin reunasta niin tukitän täysillä ylös. Suunnitelma piti ja sain otteen köyden pätkästä. Kiipesin nopeasti reunalta ylös ja suoritin viimeiset esteet kellon tarkasti.

 

 

 

Maaliin päästiin ajalla 1:01:44.8 ja sijoitus oli omassa ikäryhmässä (35-39 vuotta) kuudes. Tavoitteesta jäätiin hieman sillä metsästin tunnin alitusta, mutta ainahan pitää jäädä jotain hampaan koloon jotta on hyvä syy osallistua uudestaan.

 

Summa summarum: tätä ehdottomasti lisää ja mikä tärkeintä, tää on mun laji!